Varoitus! Tämä suomennos on liian vanha, katso mieluummin alkuperäistä sivua.

Siirrokset

Esittely

Kuten useimmat tietävät, Linux on pelkkä ydin (kernel). Ja pitkän aikaa Linux-ydin toimi ainoastaan Intelin x86-sarjan koneissa, 386:sta eteenpäin.

Nykyään tilanne on aivan toisenlainen. Linux-ydin on siirretty suurelle ja yhä kasvavalle joukolle eri arkkitehtuureja. Lähituntumassa seuraten, olemme siirtäneet Debian-jakelun näille arkkitehtuureille. Yleensä tällaisen prosessin alku on tahmea (kunnes saamme libc-kirjaston ja dynaamisen linkittäjän toimimaan jouheasti), ja sen jälkeen suhteellisen rutiininomainen, joskin pitkähkö urakka, yrittäessämme kääntää kaikki pakettimme uudelleen uusille arkkitehtuureille.

Debian on käyttöjärjestelmä, ei ydin (itse asiassa, se on enemmän kuin käyttöjärjestelmä koska se sisältää tuhansia sovellusohjelmia). Tämän vuoksi vaikka useimmat Debian-siirroksista ovat Linux-pohjaisia, on olemassa myös siirrokset FreeBSD:n, NetBSD:n ja Hurd-ytimen pohjalle.

Tämä sivu on työn alla. Kaikilla siirroksilla ei ole vielä omaa sivua, ja monet ovat ulkopuolisilla sivustoilla. Kokoamme kaikkien siirrosten tietoja, jotta voimme peilata ne Debianin sivuston ohessa.

Luettelo virallisista siirroksista


Siirros Arkkitehtuuri Kuvaus Tilanne
amd64 64-bittinen PC (amd64) Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 4.0 -jakelussa. Siirros 64-bittisille AMD64-suorittimille. Tavoitteena on tukea sekä 32-bittistä että 64-bittistä userlandia tällä arkkitehtuurilla. Tämä siirros tukee AMD:n 64-bittisiä Opteron-, Athlon- ja Sempron-suorittimia sekä Intelin suorittimia (Intel 64-arkkitehtuuri), mukaanlukien Pentium D- Xeon- ja Core2-sarjan suorittimet. julkaistu
armel EABI ARM Debian tukee täysin siirrosta little-endian ARMille. julkaistu
armhf Laitteistoliukuluku-ABI ARM Useat modernit ARM-laudat ja -laitteet toimitetaan liukulukuyksiköllä (FPU) varustettuna, mutta nykyinen Debian armel-siirros ei hyödynnä sitä juurikaan. Tämä armhf-siirros aloitettiin parantamaan tätä tilannetta ja ottamaan hyöty irti myös muista uudempien ARM-suorittimien ominaisuuksista. Debianin armhf-siirros tarvitsee vähintään ARMv7-suorittimen Thumb-2- ja VFP3D16-apusuorittimilla varustettuna. julkaistu
i386 32-bittinen PC (i386) Ensimmäinen arkkitehtuuri, ei varsinainen siirros. Linux kehitettiin alun perin Intelin 386-prosessoreille, siitä lyhyt nimi. Debian tukee kaikkia IA-32-suorittimia, joita ovat tehneet Intel (mukaan lukien kaikki Pentium-sarjat sekä tuoreet Core Duo -laitteet 32-bittisessä tilassa), AMD (K6, kaikki Athlon-sarjat, Athlon64-sarjat 32-bittisessä tilassa), Cyrix ja muut valmistajat. julkaistu
ia64 Intel Itanium IA-64 Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 3.0-jakelussa. Tämä on siirros Intelin ensimmäiselle 64-bittiselle arkkitehtuurille. Huom.: tätä ei pidä sekoittaa viimeisimpien Intelin Pentium 4 - ja Celeron-suorittimien 64-bittisiin laajennoksiin (Intel 64); näiden osalta, tutustu AMD64-siirrokseen. julkaistu
kfreebsd-amd64 64-bittinen PC (amd64) Ensimmäistä kertaa virallisesti julkaistu Debian 6.0:ssa teknologiaesittelynä ja ensimmäinen Debianin julkaisema ei-Linux-siirros. Tämä on Debian-GNU-järjestelmän siirros FreeBSD:n ytimelle. julkaistu
kfreebsd-i386 32-bittinen PC (i386) Ensimmäistä kertaa virallisesti julkaistu Debian 6.0:ssa teknologiaesittelynä ja ensimmäinen Debianin julkaisema ei-Linux-siirros. Tämä on Debian-GNU-järjestelmän siirros FreeBSD:n ytimelle. released
mips MIPS (big-endian-moodi) Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 3.0-jakelussa. Debian on siirretty MIPS-arkkitehtuurille, jota käytetään SGI-koneissa (debian-mips — big-endian) ja Digital DECstation:eissa (debian-mipsel — little-endian). julkaistu
mipsel MIPS (little-endian-moodi) Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 3.0-jakelussa. Debian on siirretty MIPS-arkkitehtuurille, jota käytetään SGI-koneissa (debian-mips — big-endian) ja Digital DECstation:eissa (debian-mipsel — little-endian). julkaistu
powerpc Motorola/IBM PowerPC Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 2.2-jakelussa. Tämä siirros toimii monissa Apple Macintosh PowerMac-malleissa ja CHRP- ja PReP-open-arkkitehtuurin koneissa. julkaistu
s390 S/390 ja zSeries Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 3.0-jakelussa. Tämä on siirros IBM S/390-palvelimille. julkaistu
s390x System z 64-bittinen käyttäjätaso IBM System z -keskustietokoneille julkaistu
sparc Sun SPARC Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 2.1-jakelussa. Tämä siirros toimii Sun UltraSPARC-sarjan työasemissa, sekä myös joissain niitä seuranneissa sun4-arkkitehtuurin koneissa. julkaistu

Luettelo epävirallisista siirroksista


Siirros Arkkitehtuuri Kuvaus Tilanne
alpha Alpha Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 2.1-jakelussa. Ei täyttänyt mukaanottovaatimuksia Debian 6.0 squeeze julkaisun aikaan ja siksi se poistettiin arkistosta. lopetettu
arm OABI ARM Tämä siirros pyörii erilaisilla sulautetuilla laitteistoilla, kuten reitittimissä tai NAS-laitteissa (verkkolevy). Arm-siirros julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 2.2-jakelussa, ja sitä tuettiin viimeisen kerran Debian 5.0-jakelussa, jossa se korvattiin armel-siirroksella. korvattu armel-siirroksella
AVR32 Atmel 32-bittinen RISC Siirros Atmelin 32-bittiselle RISC-arkkitehtuurille, AVR32:lle. kehitteillä
hppa HP PA-RISC Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 3.0 woody-jakelussa. Tämä on siirros Hewlett-Packard:in PA-RISC-arkkitehtuurille. Ei täyttänyt mukaanottovaatimuksia Debian 6.0 squeeze julkaisun aikaan ja siksi se poistettiin arkistosta. lopetettu
hurd-i386 32-bittinen PC (i386) GNU Hurd on täysin uusi GNU-ryhmän kehittämä käyttöjärjestelmä. Debian GNU/Hurd tulee olemaan eräs (mahdollisesti jopa ensimmäinen) GNU-käyttöjärjestelmä. Nykyinen projekti perustuu i386-arkkitehtuuriin. kehitteillä
m32 M32R Siirros Renesas Technologyn 32-bittiselle RISC-suorittimelle. kuollut
m68k Motorola 68k Julkaistiin virallisesti ensi kertaa Debian 2.0-jakelussa. Siirros ei täyttänyt Debian 4.0:n julkaisukriteerejä, eikä näin ollen sisältynyt Etch-julkaisuun tai myöhempiin, ja on siirretty debian-ports-arkistoon tämän seurauksena. Debianin m68k-siirros toimii monenlaisissa Motorolan 68k-sarjan prosessoreihin pohjautuvissa tietokoneissa — erityisesti Sun3-sarjan työasemissa, Apple Macintosh:in, Atarin ja Amigan henkilökohtaisissa tietokoneissa. lopetettu/yritetään elvyttää
netbsd-i386 32-bittinen PC (i386) Debian-käyttöjärjestelmä siirros NetBSD-ytimelle, sisältäen apt:n, dpkg:n ja GNU-ympäristön. Siirros, jota ei koskaan julkaistu, on lakkautettu. kuollut
netbsd-alpha Alpha Debian-käyttöjärjestelmä siirros NetBSD-ytimelle, sisältäen apt:n, dpkg:n ja GNU-ympäristön. Siirros, jota ei koskaan julkaistu, on lakkautettu. kuollut
sh SuperH Siirros Hitachin SuperH-suorittimille kehitteillä

Suurin osa edellä mainituista tietokoneiden ja prosessoreiden nimistä on tavaramerkkejä ja valmistajiensa rekisteröimiä tavaramerkkejä. Niiden käytölle ei ole kysytty lupaa.